Wildly enthusiastic about sneaky ways of inserting a key change

Sain viimein kikkailtua käyttööni ääkköset myös kotikoneelta, nyt saatan tulla ymmärretyksi hitusen paremmin kuin aiemmin. Eilen oli tarkoitus juhlistaa joulunodotusta työtyttöjen kanssa, mutta sainkin seurakseni vain toisen, sillä toisen kaatoi kavala vatsatauti. Ilta oli silti mainio, ruoka maukasta ja kasarimusiikkivideot hiukan pelottavia.

Jaksoin vaivata päätäni jälleen eräällä typerällä asialla, ja yritin hakea asialle jonkinlaista päätöstä. Toinen osapuoli oli kuitenkin, tapojensa mukaan, ilmeisen haluton minkäänlaiseen kommunikaatioon, edes toteamaan kuinka typerää on minulta kuvitella, että hänellä olisi minkäänlaista vastuuta yhtään mistään. Ei sillä etteikö olisi täysin oikeassa, mutta olisi kiva kuulla se silti. No, uusin voimin eteenpäin, ehkäpä itsekurikin paranee vielä elämän mittaan.

Tänään sain viestin pitkästä aikaa rakkaalta ystävältä, kaivattu piristys epämääräisen yön jälkeen, ja auttaa taas jaksamaan työtä ja muita ikäviä juttuja siihen liittyen.

Had a fantastic night last night, even if the guest list was effectively split in half after Susie was struck down by a horrid stomach bug. This didn't stop her to get involved and stretch her match-making skills over the phone, something that made the night even funnier if possible! Looking forward to having them both round after Christmas and showing them round my localities for fun times.

Babies and friends = happiness

Ensi lauantaista tulee jotakin niin fantastista! Parasta seuraa, riittavasti ruokaa ja juomaa, hyvaa musiikkia ja sellaista! Eilen meni pitkaksi samassa seurassa, ja paasin kotiin yhden jalkeen, mutta oli hurjan kivaa.

Tanaan kavimme viela moikkaamassa Oliviaa ja vanhempiaan, ennen kuin he suuntaavat kotia kohti huomenna. Ihana pikkulikka! Aktiivinen ja hymyileva ja utelias ja vikkela.

Nyt viimeinkin sohvailua, juomaa ja televisioviihdetta. Ja huomenna ehka joulumarkkinoilla piipahtamaan, jos ei sataisi ihan niin paljoa.

Superb night with superb company last night, can't wait for next Saturday when the same people come round to ours for fun times. Today's been quite quiet, went to see our niece before she heads back down the road tomorrow, so much loveliness. Now just curled up on the sofa watching nonsense on tv and enjoying the thought of tomorrow's sleep-in.

That's why we only work when we need the money

Huomenna vielä töitä ja sitten viikonloppu, enkä ole hetkeen ollut yhtä helpottunut. Työ ahdistaa juuri nyt ihan liikaa, ja kaikki ihmisten välisten kemioiden säätö ei todellakaan helpota tilannetta. Olen saanut viime aikoina pari uutta velvollisuutta, joista tykkään kyllä, ja pitävät ainakin jotakin motivaatiota yllä. Uusin tehtävä on nyt opettelussa, siinä tarvitaan harkintakykyä, jota mulla tunnetusti on hyvin vähän, mutta harjoittelulla ja pakon edessä sitä selviää mahdottomastakin. Toivottavasti.

Tänään myrskysi, mutta poikkesin silti joulumarkkinoille. Sinne on kyllä pakko mennä ajan kanssa uudestaan, maistella herkkuja, ostaa irtokarkkeja ja hypistellä tarjontaa. Samoin kun uuteen mahtavaan ruokakauppaan on päästävä palkkapäivän jälkeen kierrokselle, pikainen silmäys osoitti jo ainakin tee- ja  karkkivalikoimien olevan mainiot.

Huomenna ihanien töistä tuttujen tyttärien kera pubiin, ja viikonlopun aikana olisi tarkoitus nähdä pitkästä aikaa erästäkin työn perässä etelään muuttanutta ystävätärtäkin, mahtavaa!

One more day at work for the week and then it's time for weekend, leisure and lovely girls! Cannot wait. Work's been really frustrating and weird this week but I've just about pulled through, will be a well deserved pint (or two..) tomorrow night! Gotta say, I'm really delighted to have met my work girls, they are a joy and it feels like we would have known each others for much longer than just mere weeks.

somewhere over the rainbow is the better of my many heads

Jaksaa jaksaa. Huomenna on keskiviikko, puolivali saavutettu. Toissa menee todella vaihtelevasti, valilla on hyvinkin sujuvaa ja toisinaan, kuten tanaan, kaikki menee pieleen. Sen lisaksi kaaduin junaan noustessa juuri sen henkilon jalkoihin, jonka jalkoihin en koskaan olisi halunnut langeta. Olipa noloa, ja naurettavaa, ja hermot meni. Sitten kotimatkalla poikkesin kauppaan noutamaan evastarvikkeita vain huomatakseni, etta unohdin sitten rahapussin toihin. Saastyipa rahat, onneksi oli paluulippu bussiin, ettei kavella tarvinnut. Huomisen on pakko olla parempi tai hajoan koko tyontekoon.

Asiakkaatkin olivat oikein harvinaisen kettumaisia, tietamattomia mutta silti ylimielisia. Oikein mukavaa, onneksi olenkin vain toissa ko. firmassa, mutta onneksi kaikkitietavat asiakkaat tietavat ihan kaiken paljon paremmin. Tietysti. Aika monta kertaa teki mieli hakata paata poytaan, mutta sailytin hermonrippeeni viela toistaiseksi. Pitaisi laittaa haku paalle muista hommista, ehdottomasti.

Right, it was a rubbish day, including falling over, ridicule in front of my whole team, mixed feeling and serious urge to headdesk several times. Just now have been searching the house for pennies to buy a bus ticket tomorrow morning, for forgot my purse at work. Tomorrow simply has to be better or I'll just quit everything and resort to village idioting down the street for the rest of life. Not a desirable option, either, so here's hoping. Looking forward to Friday and relaxing.

Kaikki on hyvin, taivas on hyva, sininen syva

Simply because despite all the bad/annoying/nasty/depressing things, I've got some reasons to smile. Like friends.

Three day weekend galore

Olin eilen toista lahtiessani ihan luvattoman huonolla tuulella, melkein itketti. On aika jarjetonta, etta pelkat ihmisten valiset kemiat saavat aikaan tuollaisen reaktion, tyojutut kun menivat melkolailla putkeen eilen. Aivot voisivat ottaa vahan iisimmin valilla.

Viikonlopuksi ei ole viela suuremmin suunnitelmia, lauantaina hengailen yksikseni, ja sunnuntaina illemmalla tapaamme ehka Oliviaa ja perhettaan. Varmaan paadyn lauantaina makoilemaan sohvalla ja tuijottamaan huonoja televisio-ohjelmia, mutta eipa sekaan huono ratkaisu olisi.

Olen nyt yrittanyt pusertaa tekstia ulos melkein vartin, ja tama on lopputulos, ei taida olla paljoa sanottavaa juuri nyt.

Had fantastic time at the pub quiz last time, and ended up winning random shit on the joke ground, including rechargeable batteries and an obscure cd which already found a new home on the outside window ledge of a pub where I once worked for a short while. But then we also got jaffa cakes so that was good. Can't beat jaffacakes.

Look who's back!

Olin varma, etta olin kirjoittanut tata vuoden sisaan, mutta olin vaarassa. Tyypillista, kuten aikaisemmin totesin, kaikille hyville aikeilleni. Tyotoverini onnistui kuitenkin inspiroimaan minut sanomaan edes jotakin, joten pakko yrittaa.

Olen siis valmistunut, kayn toissa pahaisessa tulostintuessa liian kaukana kotoa ja pohdin paivittain miksi en ole viela hakenut jotakin muuta vahan lahempaa. Toissa aloitettuani kavin lapi elamaani ja ajatuksiani oikein urakalla. Lisaksi kanssakayminen tiettyjen ihmisten kanssa ajoi mut sairauden partaalle, ja olisin mieluusti valttanyt sen elamyksen. Mina vedan puoleeni viela minuakin sekopaisempia ja kauheampia ihmisia.

Tyo itsessaan on siedettavaa, mutta toisinaan kovin stressaavaa, ja kun useamman kerran paivassa saan kuulla kunniani jonkun toisen tahon mokailusta, mitta tulee tayteen turhankin nopeasti. Lisaksi on ollut ongelmia palkanmaksun kanssa, ja olen joutunut olemaan pois toista jo kolmesti heti ekan viikon jalkeen sairastamani keuhkoputkentulehduksen ja jalkitautien vuoksi. Tasta on sitten seurannut erinaisia pulmia, ja nyt tiedan miten helvetin arsyttavia HR-ihmiset osaavatkaan olla niin halutessaan.

I also promised to write something in English for perhaps some folks who don't understand Finnish might be reading this, even if it somehow defeats the original purpose of this blog, but that wasn't working too well anyway so what the hell. One of the good things (and there are not many) is meeting some really nice people to even up the amount of less than pleasant people. Special mentions to two of the loveliest lassies with whom I've  had some excellent times already and hopefully will have loads more in the future!

It feels really funny to work in Finnish, I'll have you know. I'm way too used to speaking in English all the time, and my Finnish is really bizarre nowadays. I make the funniest sentences and forget the easiest words mid-sentence, probably giving a really weird impression to the customers and workmates. Ach well, gotta stick to it until I get something better..

Tuntuuko sinusta silta etta elamasi valuu kasistasi? Liikunta helpottaa oireita, mutta vaivaan on myos laake..

vai onko? En usko. Liikunnan auttavaa vaikutusta en ole itse testannut, mutta niin monet ovat taman tiedon kanssani jakaneet, etten kehtaa epailla moista. Ja tieteellisesti katsottuna, endorfiineja vapautuu, tulee hyva fiilis ja sellaista, eika kukaan koskaan sano mitaan rikkinaisista nivelista tai ahtaan uima-altaan aiheuttamasta paniikkikohtauksesta.

Tama blogi on lyhyen elonsa aikana kerinnyt jo kuvaamaan varsin tarkasti elamaani ja kaikkia uusia juttuja, joita aloitan, joista iloitsen hetken ja jotka sitten unohdan, kuten bloggaaminen, arvostelujen kirjoittaminen eraalle nettisivulle, kavelylenkit, erinaiset kirjat, tv-sarjat - listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkaan, mutta se saattaisi kayda kivuliaaksi. Nyt yritan uutta alkua blogin kanssa, yritan ottaa itseani niskasta kiinni (fyysisesti varsin hankalaa kylla) ja ryhdistaytya, samalla tavalla kuin yritan ottaa elamani haltuun, saada toita, aloittaa kanditutkimus ja paasta eroon riivaajistani. Kuulostaakin helpolta, eiko totta?

Epailen ongelmakseni liian suurten palojen haukkaamista kerralla. Pyrin johonkin taydellisyyden tapaiseen ja asetan itselleni liian suuria tavoitteita. En jaksa odotella yhden asian selviamista, eika minulla ulkopuolisten tekijoiden ansiosta ole siihen aina aikaakaan, joten paatan iskea useamman karpasen yhdella iskulla ja paadyn lopulta iskemaan itseani kasvoille silla karpaslatkalla (tosielaman karpasten kanssa suosin kaarittya lehtea, vaikka karpaslatkiakin taloudesta loytyy). Jo useamman vuoden sairastaneena on helppoa tunnistaa tilanne, josta lahden luisuun kohti alamakea, mutta harvemmin kykenen luisua estamaankaan. Elaman on kai jollain tasoilla tarkoituskin olla yla- ja alamakea vuorotellen, mutta kuten viiden perakkaisen vuoristorata-ajelun jalkeenkin (ikisuosikkini on Linnanmaen vanha vuoristorata, varsinkin nyt kun sita rakentamassa ollutta isoisaani ei enaa ole), toisinaan sita kaipaisi sita kuuluisaa tasaista maata jalkojensa alle.

Niin ironista kuin se onkin, tama tasaisen maan kaipuu on osa jatkuvaa noidankehaa, jossa jalleen asetan tavoitteekseni tuon yllamainitun tilanteen syntymisen, tai ainakin sen luisuliikkeen estamisen, ja loydan itseni jalleen ahnehtimassa sita liian isoa kakkupalaa seka kiirehtimassa kohti mahdotonta tavoitetta. Eilen katsoin elokuvaa, jossa paahenkilo yritti hermoromahduksen jalkeisessa elamassaan olla tekematta mitaan, ja paatyi tilanteeseen, jossa oli liiaksi aikaa pohtia, analysoida, hermostua ja raivostua viattomille sivullisille. Tunsin suurta sympatiaa ja myotahapeaa samanaikaisesti, ja tunsin tarvetta poistua katsomosta, vaikka leffa olikin hyva - ongelma oli pakahtuminen ja paniikki tietyista piirteista jotka jaoin paahenkilon kanssa.

Ideaalitilanteessa kykenisin pitamaan itseni kiireisena, mutta ilman stressia. Pieni stressi on hyvasta, auttaa suorittamaan ja pitaa liikkeella, mutta allekirjoittaneella se pienikin stressi paisuu turhan nopeasti elamaa hallitsevaksi paniikiksi ja aiheuttaa fyysisia oireita. Miten tata pitaisi hallita? Ja huomaatteko, yritan taas aloittaa uutta projektia, stressinhallintaa. Jospa nyt yrittaisin olla asettamatta korkeita tavoitteita, voisihan sita ainakin kokeilla.

Vapaailta!

Tanaan olen kirjoittanut Washingtonin lobbaajista ja suuresta terrorinvastaisesta sodasta. Kaksi esseeta kolmesta on nyt palautettu, viela viikon puristus ihmisoikeusprojektin merkeissa ja saankin aloittaa tentteihin kertaamisen. Tata opiskelijan onnea! Vapaa-aikaa on ihan helvetisti ja rahaa tulee ovista ja ikkunoista, kylla.

Tanaan on yllaolevien esseeaiheiden lisaksi mietitty sananvapautta, vastuuta ja jalleen pohdittu, pitaisiko antautua vaittelyyn vaiko vain antaa olla. Toistaiseksi olen valinnut jalkimmaisen vaihtoehdon, enka jaksa uskoa, etta koskaan jaksan ainakaan mihinkaan internetvaittelyihin osallistua, siina menettaa vain loputkin jarjen rippeet.

Tanaan on odotettu bussia tulevaksi vesisateessa ja katsottu ohikulkevien ihmisten virtaa. Toisinaan tulee mietittya, paremman tekemisen puutteessa, minkalaisia tyyppeja ohikulkevat ovat, mista tulossa, minne menossa.

Tanaan pidan opiskeluvapaan illan. Kaapissa on hyvaa ruokaa ja juomaa, ja televisio (tai boksi) tarjoilee viihdetta Dwight Schruten muodossa.

Aloitetaan rumpusoololla

Tama blogi on ollut tekeilla jo pitkaan. Olen lykannyt sen aloittamista milloin millakin tekosyylla: ulkonako, kirjoitusten sisalto, rohkeus.. Nyt tuli sellainen olo, etta pakkohan tama on joskus aloittaa.

Ulkona on pilvista ja mina jannitan luennolle menoa. Olen hukannut kurssioppaan, enka tieda mita tanaan kasitellaan ja miten olisi pitanyt valmistautua. Mielessa pyorii kaikkea muuta, ja kiroan ettei muuten niin pateva luennoitsija ole saanut aikaiseksi ladata kurssiopasta nettiin. Tastakin on jauhettu palautekokouksissa jo pitkaan, miten vaikeaa voi olla opetella perusjutut tiedostojen lataamisesta.

Yksi blogin kirjoittamiseen sysaavista tekijoista on ollut aidinkieleni kirjoittamisen hidas rapistuminen. Vaikka luen paivittain juttuja suomeksi, ja lahes joka paiva puhunkin sita hiukan, kirjoitettu kieli on jaanyt auttamattomasti arkikieleni englannin jyran alle. Olen yrittanyt kirjoittaa paivakirjaa (mainio tekosyy haalia somia muistikirjoja), mutta tekstit syntyvat joko englanniksi tai jaavat syntymatta. Blogiin paadyin, kun totesin etta ehka tietoisuus muille kirjoittamisesta motivoisi tuottamaan tekstia. Tanne voin myos kirjoittaa suomalaisista ja suomenkielisista jutuista, jotka eivat puoliskolle aukene ilman perusteellista taustoittamista ja kaantamista. Toivoisin myos palautetta, varsinkin kielenkaytosta, mutta olettehan hellia, tama on tarpeeksi kivuliasta jo nyt.

Lopuksi viela sananen paivitystahdista. Toivon kykenevani kirjoittamaan vahintaan kerran pari viikossa, mutta yliopiston palautuspaivat lahestyvat uhkaavasti, ja saattavat hillita ylitsepulppuavaa luovuuttani (heh, huomaatteko, se vitsailee). Tavoite kuitenkin olisi kirjoittaa saannollisesti, vaikkakin sitten lyhyesti ja tylsasti kerrallaan. Yritan kerrankin hiljentaa olallani istuvan kriitikon ja kirjoittaa vapaasti, lienee vaikeaa mutta varmasti yrittamisen arvoista.